Omatoiminen harjoitusvuoro yleisurheilukentällä
YleisurheiluJulkaistu: 27.06.2024 11.13

Omatoiminen harjoitusvuoro yleisurheilukentällä

Todella suosittu omatoiminen harjoitusvuoro avataan jälleen. Viime vuosina vuoron aikana kentällä on ollut yhtä aikaa harjoittelemassa ja liikkumassa jopa 50 henkilöä! Tänä vuonna omatoiminen harjoitusvuoro on sunnuntaisin klo 16-18 ja ensimmäinen vuoro on heti tällä viikolla 30.6.

Omatoimisen harjoitusvuoron aikana voitte tulla kentälle harjoittelemaan ja kertaamaan yleisurheilulajeja tai muuten vaan liikkumaan ja pitämään hauskaa vaikka perheen kesken. Vuoron aikana välinevarasto on auki ja voitte avata myös esimerkiksi korkeus- ja seiväshyppypaikan. Kaikki varaston välineet ovat vapaassa käytössä.

Kentällä on omatoimisen harjoitusvuoron aikana paikalla myös yksi yleisurheilukoulun ohjaajista, hänet tunnistaa mustavalkoisesta ohjaaja paidasta. Paikalla olevalta ohjaajalta voitte kysyä vinkkejä lajitekniikoihin, sekä opastusta eri lajien saloihin, hän on siellä teitä varten.

Tervetuloa liikkumaan yleisurheilukentälle sunnuntaisin klo 16-18!