Valtteri Louko täräytti uudella ennätyksellään 10,38 M22-sarjan Suomen mestariksi Tampereella jatkuneissa 19- ja 22-sarjojen SM-kilpailuissa. Tiukan vastuksen antoi Hämeenlinnan Tarmon Eino Vuori, jonka oli kuitenkin sadasosan erolla tunnustettava Valtteri paremmakseen. Ajallaan Valtteri nousee Suomen tämän vuoden miesten tilastossa sijalle 5.
Juho Kallio laittoi pelin jännäksi M19-sarjan pituudessa ja säästeli pisintä hyppyään viimeiselle kierrokselle. Juho otti kolmospaikan kolmannella hyppykierroksella hypättyään 6,59. Kova kilpakumppani Simeon Vorselman ohitti Juhon kahdella sentillä ja siirtyi kolmanneksi neljännellä hypyllään. Viimeisellä hypyllä Juho meni sentillä ohi Simeonin ja otti Sm-pronssia tuloksella 6,62. Oma ennätyskin jäi vain viiden sentin päähän.
N19-sarjan satasella Inka-Maria Ylitalo ja Viivi Louko selvittivät tiensä jatkoon alkueristä, joissa Viivi juoksi uuden ennätyksensä 12,77.
Välieristä jatkoon juoksi Inka-Maria kahdeksantena aikavertailun perusteella. Finaalissa sijoitus parani pykälällä ja sijoitukseksi tuli seitsemäs ajalla 12,33.
Oskari Käpyaho kilpaili M22 pituudessa ja sijoittui seitsemänneksi jääden vain neljä senttiä omasta ennätyksestään tuloksella 6,71.
Kolmen mitalin kisat tähän mennessä ja huomenna jatketaan!
09.05.2025 07.00 | Toimitsijakoulutusta Lapualla 28.5. |
08.05.2025 14.10 | Aikuisten YU-kouluryhmä alkaa 26.5. - tule tutustumaan lajien perustekniikoihin! |
08.05.2025 13.53 | Perheyleisurheilu alkaa 7.6. |
20.04.2025 16.07 | POP Lakeus yleisurheilukoulu alkaa 19.5. - Ilmoittautuminen auki! |
12.03.2025 11.00 | Virkiän yleisurheilijoiden seuraleiri 18.4. |
23.02.2025 16.10 | Kesän YU-koulun ohjaajien haku menossa |