Mitä kuuluu, Heta Veikkola?
YleisurheiluJulkaistu: 03.07.2022 15.01

Mitä kuuluu, Heta Veikkola?

KUVA: Riitta Veikkola

Virkiän kilpakävelijä Heta Veikkola on ollut huimassa vauhdissa koko alkukauden, mutta mitä todella kuuluu tulosten takana olevan määrätietoisen urheilijan arkeen. Tässä tekstissä pääset tutustumaan Hetan alkukauden saavutuksiin sekä ajatuksiin ja elämään niiden ympärillä.

Heta itse toteaa kauden alkaneen paljon paremmin kuin hän osasi odottaa, ja aivan syystä: MM-kisojen pronssi, kaksinkertainen kauden kotimaisen kärkituloksen haltija ja huimat ennätysparannukset sekä 5km että 10km matkoilla ovat vain nostoja siitä, mitä kaikkea urheilija on saanut aikaiseksi. Tällä hetkellä Lapuan lukiossa opiskeleva kävelijä kertoo arkeensa kuuluvan hyvää etenkin, kun kesäloman alettua on taas saanut keskittyä 100% treenaamiseen. Vaikka kesälomalle voisi keksiä muutakin tekemistä, kertoo Heta nauttivansa urheilijan arjen elämisestä ja sanoo sen olevan hänen mielestään parasta kesälomassa. "Treeneissä on kulkenut kokonaisuudessaan mukavasti, vaikka joitakin pieniä ongelmia on jouduttu ratkomaan", aurinkoinen urheilija toteaa.


Urheilijan arki eroaa kuitenkin tänä kesänä hieman aiemmista, sillä keväällä Heta vaihtoi valmentajaa. Nykyisin Heta urheilee etävalmennussuhteessa ja hänen valmennuksestaan vastaa Espoon Tapioissa vaikuttava Jani Lehtinen. Sekä Heta että Jani kertovat yhteistyön toimivan jopa yllättävän hyvin välimatkasta huolimatta. Yhteyttä he pitävät päivittäin ja valmentaja pysyy kärryillä suojattinsa tekemisistä puhelimitse, whatsappin, videoiden sekä harjoituspäiväkirjan kautta. Lisäksi Heta on leireillyt Helsingin seuduilla muutaman pidemmän pätkän, jota myös pian päättyvät lukio-opinnot helpottavat vastaisuudessa entisestään.

Heta ja valmentaja Jani Lehtinen KUVA: Riitta Veikkola


Viimeisin onnistuminen nähtiin aivan heinäkuun alussa kävelykarnevaaleilla, kun Heta käveli paahtavassa helteessä 5000m matkalla uuden ennätyksensä 22.11,54 ja nousi sillä Suomen kaikkien aikojen tilastoissa viidennelle sijalle. Kuitenkin vielä suurempi onnistuminen oli maaliskuussa joukkueiden MM-kilpailut Omanissa, jossa Heta yllätti jopa itsensä kävelemällä MM-pronssille 10km matkalla. Heta kertoo Omanin kisan olleen hänelle valtava onnistuminen ja kokemuksena korvaamaton. “En olisi uskonut, että sieltä mitali tulee, joten olihan siinä vähän tunteet pinnassa” Heta kuvailee. Omanin reitti oli jopa poikkeuksellisen mäkinen kilpakävelyyn, mikä näkyi väistämättä myös kaikkien kilpailijoiden ajoissa. Aikaa vastaan käveltiinkin sitten kuukausi myöhemmin Podebradyssa, josta kotiintuomisina oli muun muassa naisten Lapuan ennätys 46,02 samalla 10km matkalla. ”Vielä kuitenkin tiedän, että tuostakin ajasta tullaan kauden edetessä saamaan runsaasti pois, hyvällä valmistautumisella” Heta pohtii.


Onnistuneen kevään jälkeen Hetan tie suuntasi Pajulahden kautta pääkaupunkiseudun Urhea -urheilukeskukseen, joissa testattiin kestävyysurheilijoiden suosimia alppimajaolosuhteita. Niissä urheilijalle pyritään luomaan vuoristo-olosuhteita muistuttava ympäristö siten, että saataisiin aikaiseksi korkean paikan leirien kaltaisia vaikutuksia elimistöön. Tavoitteena on lisätä etenkin punasolutuotantoa ja siten vahvistaa suorituskykyä. Vaikka Heta joutui lopettamaan alppimajakokeilunsa ennenaikaisesti terveyssyistä, on hän hyvillä mielin siitä, että pääsi testaamaan alppimajaa. Kokeilulle varattu aika käytettiin kuitenkin loppuun normaalina harjoitusleirinä pääkaupunkiseudulla, joka jälkikäteen ajateltuna tuntui Hetasta hyvältä päätökseltä. Erityisesti Heta nautti saadessaan treenata yhdessä muiden kävelijöiden kanssa.

Hetan päätähtäin tälle vuodelle ovat elokuun alussa pidettävät nuorten MM-kilpailut Kolumbiassa. Ennen tätä hän kilpailee mahdollisesti vielä lyhyemmillä matkoilla ja myöhemmin syksyllä 20km matkalla ensi vuotta silmällä pitäen. Heta kilpailee nyt viimeistä vuotta 19-vuotiaiden sarjassa ja suunta onkin nuorten sarjoista kokonaan kohti nyt jo tuttuja aikuisten sarjoja.

Heta ohjaamassa venyttelytuokiota kävelykarnevaaleilla. KUVA: Merja Porkka