Virkiän suunnistajat kokoontuivat kauden päättäjäisiin
SuunnistusJulkaistu: 14.12.2025 23.12

Virkiän suunnistajat kokoontuivat kauden päättäjäisiin

Lapuan Virkiän suunnistusjaosto kokoontui viettämään kauden 2025 päätös- ja palkitsemistilaisuutta perinteiseen tapaan Step-opistolla kauden toimintaa muistellen sekä menestyneitä suunnistajia ja ahkeria seuratoimijoita palkiten. Jaoston puheenjohtaja Juha Sippola kertasi onnistuneen kauden kilpailuja ja tapahtumia luoden myös katsetta tulevaan. Suunnistusjaosto onnistuu vankalla kokemuksella vuosi toisensa jälkeen järjestämään tasokkaita kilpailuja. Päättyneellä kaudella suunnistusjaosto järjesti mm. perinteiset 2-päiväiset kansalliset runsaalla osanottajamäärällä, am-partiosuunnistuskilpailun ja yö-cupin osakilpailun. Kilpailujärjestelyihin löytyy niin kokeneita seuratoimijoita kuin myös nuoria suunnistajia. Lasten ja nuorten Kompassi-Cupin Virkiän järjestämässä osakilpailussa nuoret suunnistajat ovat perinteisesti toimineet vastuutehtävissä ja niin oli myös tänä vuonna, kun pienet ja vähän isommat suunnistajat viilettivät nuoren ratamestarin Nanna Nivukosken laatimilla radoilla Lotta Nivukosken toimiessa kilpailunjohtajana. Suunnistusjaoston laadukkaat kilpailujärjestelyt on huomioitu myös valtakunnallisesti, mistä osoituksena on Virkiän suunnistusjaostolle Suunnistusliitosta tullut pyyntö järjestää nuorten näyttökisat tulevan vuoden kesäkuussa Virpimäen suunnistuksellisesti vaativassa maastossa.

Sippola muistutti, että vaikka suunnistus mielletään yleisesti yksilölajiksi, niin se on vahvasti myös joukkuelaji. Kauden aikana Virkiä osallistuikin perinteiseen tapaan useisiin viestikilpailuihin, joista mainittakoon 25manna-viesti, jossa Virkiän joukkue teki kautta aikain parhaan suorituksen sijoittuen sijalle 47. Sippolan koko kauden hienosti läpileikkaavan puheen jälkeen Sari Kiviniemi kertasi suunnistuskoulun kauden. Suunnistuskouluun osallistui menneellä kaudella 76 lasta ja nuorta, joista peräti 62 palkittiin suunnistuskoulun ahkeruuspokaalilla. Suunnistuskoulun toimintaan kuului varsinaisten suunnistusharjoitusten lisäksi suunnistuskilpailuja, joihin suunnistuskoululaiset osallistuivat kiitettävällä aktiivisuudella. Menestystäkin tuli muun muassa Särkänniemi-suunnistuksessa, josta kolmella virkiäläisellä oli kotiintuomisina komea Näsinneula-pokaali.

Kilparyhmän mennyt kausi ei kilpailullisesti ollut niin menestyksekäs kuin ehkä odotuksissa oli ja mihin potentiaalia olisi ollut. Kauden ainoaksi jääneestä SM-mitalista vastasi kokenut Juha Luoma pitkän matkan hopeallaan H35-sarjassa. SM-plaketteja (sijat 4–10) tuli kuitenkin hienosti yhteensä 15, mutta SM-kisojen tuloslistalla oli harmillisen monta kertaa virkiäläisen suunnistajan nimi sijalla 11 eli juuri palkintosijojen ulkopuolella. Ensi kaudelle on realistista odottaa parempaa kokonaismenestystä - varsinkin kun sekä naisten että miesten pääsarjaan saadaan uusia vahvistuksia.

Aino Kankaanpää ja Sampo Sankelo valittiin tänäkin vuonna edustamaan Suomea arvokisoissa; Aino Kankaanpää pyöräsuunnistuksen EM- ja MM-kilpailuihin ja Sampo Sankelo suunnistuksen EM-kilpailuihin ja maailmancupin osakilpailuihin. Sankelo palkittiin Vuoden maajoukkue-edustus -pokaalilla. Kankaanpään huikea menestys (mm. MM-kilpailuissa yhteislähdön kulta, pitkän matkan pronssi ja viestin kulta) palkittiin päättäjäisissä parhaan suunnistajan pokaalilla.

Kankaanpää muistelee treenikautensa olleen haastava sairastelujen ja ajoittaisen motivaation puutteen vuoksi. Alkukauden epäonnistumiset kisoissa turhauttivat, mutta onnistuminen EM-kisojen viestissä toukokuussa loi luottamusta omaan tekemiseen. Kesän kisoissa omia odotuksia heikommat tulokset aiheuttivat kuitenkin uudelleen turhautumista ja usko omaan menestymiseen oli välillä koetuksella. Myös lähtö MM-kilpailuihin pohditutti. SM-yhteislähdössä tuli onnistuneella suorituksella suomenmestaruus, joka ratkaisi lähdön MM-kilpailuihin. Kankaanpään MM-kisat alkoivat hieman nihkeästi, kun sprintissä tuli iso virhe. Siitä eteenpäin tekeminen kuitenkin parani huipentuen yhteislähdön maailmanmestaruuteen ja pitkän matkan MM-pronssiin sekä MM-viestin avausosuuden kärkisijaan. Ensi kaudella Kankaanpää siirtyy pääsarjaan.

  • -Ensi kauden tavoitteena on mitata omaa tasoa aikuisten sarjassa niin kotimaassa kuin kansainvälisissäkin kisoissa. Kauden päätavoitteina ovat pääseminen sekä alle 23-vuotiaiden että aikuisten MM-kisoihin.

Vuoden kehittyjän pokaali ojennettiin pääsarjassa kilpailevalle Olli Koivumäelle. Koivumäen harjoituskautta varjosti polvivaiva, joka häiritsi vielä kisakauden alussakin. Siitä huolimatta Koivumäki sai nostettua tasoaan ja kehitettyä suoritustensa hallintaa. Sairastelun takia muutama tärkeä kilpailu jäi väliin, mutta kauden ehdottomasti paras onnistuminen tuli SM-erikoispitkällä, jossa Koivumäki sijoittui sijalle 7.

  • -Se oli myös jatkon kannalta tärkeä osoitus siitä, että olen tehnyt oikeita asioita ja että kestävyyteni on parantunut, pohtii Koivumäki onnistumistaan ja toivoo myös henkilökohtaisten palkintosijojen motivoivan koko kilparyhmää.

Vuoden poikasuunnistajana palkittiin Iivari Ala-Honkola ja vuoden tyttösuunnistajana Minttu Näykki. Vuoden joukkue -pokaalit sai vastaanottaa D20-sarjan viestikolmikko Peppi Sikkilä, Sini Hietala ja Lotta Nivukoski SM-viestin 5. sijasta. Palkittu kolmikko on Virkiän suunnistuskoulun omia kasvatteja ja on juossut tällä kokoonpanolla jo useasti aiemminkin. Yhdessä juostujen viestien ja muiden kilpailujen lisäksi heille on kertynyt huomattava määrä yhteisiä treenitunteja ja -kilometrejä, mikä on hionut kolmikon ”luottotiimiksi”, jossa jokaisella on omat vahvuutensa suunnistajana. Ensi kaudella Sikkilä siirtyy naisten pääsarjaan, kun taas Hietala ja Nivukoski suunnistavat vielä ensi kauden D20-sarjassa. Hietalan tavoitteena on viimeisenä juniorivuonnaan saavuttaa onnistumisia SM-kilpailuissa.

  • -Myös viestikilpailuja odotan innolla.

Hietalan tavoin Sikkilä kokee viestikisat motivoivina omassa harjoittelussaan.

  • -Nuorempana pidin ehdottomasti enemmän henkilökohtaisista kisoista, mutta viime kaudella on herännyt into viestikisoja kohtaan. Tällä hetkellä nimenomaan tulevat viestikisat innostavat ja motivoivat harjoittelemaan.

Kilpailutoiminnan taustalle tarvitaan niin yhteistyökumppaneita kuin aktiivista seuratoimintaa valmentajien, huoltajien ja talkoolaisten toimesta. Ahkerista talkoolaista huomioitiin tänä vuonna Mari Kalliolahti-Oja, Risto Pihlajamäki ja Hannu Ala-Talkkari.Lapuan Virkiän suunnistajilla on vuodesta toiseen hyvä tekemisen meininki ja tästä onkin hyvä jatkaa kohti uutta kautta.

UNI

Palkitut:

SM-mitalista Juha Luoma

SM-menestyksestä (sijat 4–10) Teemu Rantala, Iines Sikkilä, Juuso Koski, Svantte Ala-Honkola, Sanni Sippola, Akseli Ala-Honkola, Atte Löfbacka, Sini Hietala, Peppi Sikkilä, Lotta Nivukoski, Minttu Näykki, Olli Koivumäki

Aluemestaruudesta Matilda Suokko, Venla Herttua, Vilja Talola, Pekka Herttua, Eeva Alakarhu, Veera Sippola, Elsa Alakarhu, Kimmo Niska, Emmi Hietala, Nanna Nivukoski, Oskari Rannila, Harri Pajula, Enni Sippola, Enna Kuivila, Juhani Hakomäki, Ari Varamäki, Kari Kontola, Ilpo Pajula, Iivari Ala-Honkola, Reino Niskanen

Aluemestaruusmitalista Eino Alakarhu, Hilma Huhtala, Selma Määttälä, Liina Hyyppä, Caj Snickars, Emilia Korkonen, Aleksi Lammi, Topias Mikkilä, Anselmi Impola, Toivo Niska, Elias Huhtala, Iivo Fränti, Sanni Kiviniemi, Juha Sippola, Matti Kattelus, Katariina Suokko, Mikko Perälä, Mari Kalliolahti-Oja

Erikoispalkinnot:

Paras suunnistaja: Aino Kankaanpää (pyöräsuunnistus)

Vuoden maajoukkue-edustus: Sampo Sankelo (EM ja MC)

Vuoden kehittyjä: Olli Koivumäki

Vuoden joukkue: Peppi Sikkilä, Sini Hietala, Lotta Nivukoski

Vuoden tyttösuunnistaja: Minttu Näykki

Vuoden poikasuunnistaja: Iivari Ala-Honkola

Vuoden talkoolaiset: Risto Pihlajamäki, Mari Kalliolahti-Oja, Hannu Ala-Talkkari