Uimarit Lakeusuinneissa Seinäjoella
Julkaistu: 05.10.2020 00.00

Uimarit Lakeusuinneissa Seinäjoella

Viime viikonloppuna pidettiin Seinäjoella Lakeusuinnit. Virkiästä osallistuttiin lähes koko kilpaporukan voimin. Kilpailut käytiin poikkeusoloissa ja järjestelyt olivat sen mukaiset. Koronavirus-epidemia on tällä hetkellä kiihtymisvaiheessa, joten kilpailuissa ei tällä kertaa ollut uimareiden ja valmentajien lisäksi muuta yleisöä ollenkaan. Tämän lisäksi valmentajien ja toimitsijoiden tuli pitää maskia koko kilpailurupeaman ajan. Seurat oli jaettu uimahallin sisällä omiin karsinoihinsa ja seurojen väliset kontaktit pyrittiin pitämään minimissään. Jopa lämmittelyä varten seuroille oli varattu omat radat. Täytyy nostaa hattua ja antaa isot kiitokset järjestävälle seuralle, koska poikkeusjärjestelyistä huolimatta, kaikki sujui oikein mallikkaasti. Olen myös erittäin ylpeä meidän uimareista, koska kaikki tiedostivat poikkeustilanteen vaatimukset ja helpottivat valmentajan viikonloppupuhdetta merkittävästi hyvällä käyttäytymisellään.

Vaikka tällä kertaa olosuhteet eivät olleet ehkä ihan ne kaikkein otollisimmat, tämä ei kuitenkaan näkynyt meidän uimarien suorituksissa. Vaikka näin isoissa kisoissa muutamalta oppimiskokemukselta ei voi välttyä, ja lajiin kuuluvia hylkäyksiä tulee joskus ihan jokaiselle, niin taisipa silti jokainen parantaa ennätystään jossain lajissa. Osassa lajeista nähtiin ihan hurjiakin aikaparannuksia. Lisäksi uimarit kokeilivat rohkeasti uusia lajeja ja pidempiä matkoja. Aada, Atte ja Mette onnistuivat kirimään itsensä mitaleille asti. Aada saalisti pronssia 100m sekarista ja 100m rinulista aiheuttaen toivottua säröä Vaasalaisten vahvaan rintamaan. Atte taisteli itsensä pronssille 100m sekarissa kuten myös Mette. Onnea Mitalisteille!

Kaikki tulokset ovat nähtävissä Live Timing -palvelusta.

Tästä on hyvä jatkaa. Toivottavasti vain korona-epidemia ei aiheuttaisi lyhyen radan loppukilpailukauden menetystä.

Juha Antila