Kilparyhmän kauden kolmas leiri, Helmileiri suuntautui Suomen Turkuun helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Perjantain introna oli kevyttä yösprinttiä Räntämäen kerrostaloalueella, sprinttiajattelua herätellen. Lauantain pääharjoitus, yli 100 osallistujan knock-out -sprintti aloiteltin klo 9.30 aika-ajolla, jonka perusteella suunnistajat jaettiin aikojen perusteella 13:een kahdeksan juoksijan erään. Erävaihe sisälsi puolestaan kolme 6-8 minuutin starttia, joissa erien kaksi nopeinta nousi aina ylempään erään kahden hakiessa pykälää alempaa. Kova harjoitus, missä kokonaismatkaa tuli verryttelyineen 15-18 km. Analyysissä urheilijat pohtivat pienryhmissä knockoutin voittavia strategioita esitellen ne muulle joukolle englanniksi. Lauantain harjoituksellinen osuus päättyi Halisten palauttelevaan yösuunnistukseen majoituksesta käsin.
Sunnuntaina autot suuntasivat vielä Lietoon, missä Paappasen pitkä suunnistettiin 1:15 000 mittakaavalla ja teemana yksinkertaistaminen ja pelkistäminen sekä suorituksenhallinta.
13.09.2023 23.35 | H20-miehille Hälvälästä SM-hopeaa, D18- ja D20-joukkueet plaketeille 5. ja 7. |
10.09.2023 23.09 | Rantalalle ja Nivukoskelle SM-sprintin hopeaa, Sikkilä ja Hyyppä pronssille |
10.09.2023 22.15 | Rantalalle SM-pitkältä H45-pronssia, nuoret naiset plaketeilla |
04.09.2023 23.44 | Virkiäläissuunnistajille KLL:stä täysi mitalisuora |
04.09.2023 23.42 | Nuorten Jukolasta sijat 25, 43 ja 85 |
17.08.2023 09.33 | Virkiä Ungdomens Tiomilassa komeasti 14:nneksi |