Kajaanin keskimatkalta seitsemän sijoituksen suora
Julkaistu: 09.07.2020 00.00

Kajaanin keskimatkalta seitsemän sijoituksen suora

Kajaanin Suunnistajien 4.7. isännöimä kansallinen keskimatka keräsi monen muun kilpailun tapaan 460 kilpailijan osanottomäärän täyteen. Joutenlammen mäntykankailla suunnistettiin Kainuun rastiviikko 2012, joten väljyyttä kisapaikalla oli riittämiin. Vauhdikkaat virkiäläiset jatkoivat mainioita suorituksia ja nuoret napsivat hyviä sijoituksia useasta sarjasta.

D14-sarjan voittoon suunnisti puhtaasti supparastit selvittänyt Sini Hietala 29 sekunnin erolla ja pitkään kärkivauhdissa oli myös seitsemänneksi leimannut Lotta Nivukoski. Poikien puolella Juuso Ekola piti 3,9 kilometrillä niin ikään reipasta vauhtia ja suunnisti H16-sarjan kakkoseksi, 22 sekuntia kärjestä.


Juuso Ekola leimaa (Kuva: Kyösti Karttunen / KaSu)

Kärkikolmikkoon ylsi myös H18-sarjassa suoraviivaisen suunnistuksen hyvin hallinnut Karri Stevander, kun 5,1 km radalla rastit löytyivät sujuvasti ja maalileimaus pysäytti kellon aikaan 30:33.


Karri Stevander (Kuva: Kyösti Karttunen / KaSu)

Nelossija napsahti tyttöjen 18-sarjasta Emmi Hietalalle, parin kaarroksen tuodessa hiukan lisämetrejä ja D12-tukireitillä Nanna Nivukoski leimasi viidenneksi. Seitsemän sijoituksen suoran täydensi vielä H45 kuudenneksi suunnistanut Juha Nivukoski. Jatkoksi olisi tarvittu enää kahdeksas sija, joka olisi sekin varmasti ollut hyvin lähellä osua Samu Hietalalle, jos rastireitin 2-rasti leima vain olisi emit-korttiin kunnolla rekisteröitynyt.


Nanna Nivukoski kiritti pääsarjan voittajaa Aleksi Anttolaista (Kuva: Kyösti Karttunen / KaSu)

Tuloksia:

H45 5,1 km 6) Juha Nivukoski 33:38 (Lähti 20)
H18 5,1 km 3) Stevander Karri 30:33 (Lähti 6)
D18 3,9 km 4) Emmi Hietala 29:56 (Lähti 15)
H16 3,9 km 2) Ekola Juuso 24:48 (Lähti 21)
D14 2,3 km 1) Sini Hietala 15:48, 7) Lotta Nivukoski 18:01 (Lähti 19)
D12TR 1,9 km 5) Nanna Nivukoski 14:49 (Lähti 15)
H10RR 1,7 km 20) Samu Hietala 26:56 (+10:00) (Lähti 22)

Kaikki tulokset