Suunnistuskouluohjaajat Jämsän ohjaajapäivässä
Julkaistu: 15.03.2020 00.00

Suunnistuskouluohjaajat Jämsän ohjaajapäivässä

Virkiän suunnistuskouluohjaajat Kaisa, Katariina, Teija ja Ulla olivat maaliskuun alussa Jämsän Retki-Veikkojen järjestämässä suunnistuskouluohjaajien ohjaajatapaamisessa hakemassa ja jakamassa suunnistuskoulutoiminnan hyviä käytänteitä. Lisäksi ohjelmassa oli erilaisia käytännön harjoituksia niin sisällä kuin ulkonakin.

Tapaamiseen osallistui kolmestatoista eri seurasta yhteensä noin 30 ohjaajaa, joiden kesken käytiin vilkasta ja innostavaa keskustelua hyvistä käytänteistä, mutta myös haasteista. Tilaisuus oli erittäin hyvin järjestetty ja herätti paljon uusia ideoita suunnistuskouluharjoitusten järjestämiseen. Tästä on hyvä jatkaa suunnistuskoulun suunnittelua!

Valitettavasti korona-tilanteen takia suunnistuskoulun aloitus siirtyy tänne vuonna ainakin toukokuun alkuun asti, sillä Suunnistusliitto suosittaa jäsenseurojaan olemaan järjestämättä yleisiä kuntosuunnistustapahtumia (johon suunnistuskoulutapahtuman rinnastamme) 30.4.2020 saakka.