Virkiälle menestystä Rollo-ikäkausimestaruuskilpailuista
Julkaistu: 13.06.2024 00.00

Virkiälle menestystä Rollo-ikäkausimestaruuskilpailuista

7-12.6 pidettiin lasten Rollo-kilpailut ja Rollo-leiri Vaasassa. Rollot ovat 10–13-vuotiaiden uimareiden ikäkausimestaruuskilpailu ja Suomen suurin vuosittainen uintiurheilutapahtuma. Rolloihin osallistui tänä vuonna noin 1100 uimaria ja valmentajaa lähes 70:stä seurasta, mikä lienee kaikkien aikojen suurin osallistujamäärä.

Virkiä oli mukana tapahtumassa hienolla neljän uimarin tiimillä. Tiimissä mukana olivat Eemi Antila sekä Anni, Emilia ja Linnea Saari. Tapahtumaan valmistautuminen lähti liikenteeseen jo edellisellä viikolla, jolloin tiimiläiset maalasivat perinteisen Rollo-lakanan, jota pidettiin esillä koko tapahtuman ajan.

Rollo-kilpailuissa uivat Eemi ja Emilia, Annin jäädessä pois tympeästi ajoittuneen kevätflunssan johdosta. Eemillä oli rikottuna aikarajat kaikkiin kuuteen pojat 10 -sarjassa uitavaan uintimatkaan, jotka uitiin kolmen päivän aikana kaksi lajia per päivä lajijärjestyksessä seuraavasti: 50m rintauinti (100RU), 200m vapaauinti (200VU), 100m vapaauinti (100VU), 50m selkäuinti (50SU), 200m sekauinti (200SKU) ja 50m perhosuinti (50PU). Emilia osallistui leirilajina uitavaan 50m vapaauintiin (50VU). Säännöllisen harjoittelun tuloksista saimmekin sitten nauttia kummankin uimarin kohdalla.

Eemille saldoksi tuli kolme Rollo-ikäkausimestaruusmitalia ja pistesijat kaikista lajeista tehden samalla seurahistoriaa voittamalla useamman kuin yhden Rollo-mitalin samoista kilpailuista. Pronssisen Rollo-mitalin on onnistunut aikaisemmin Virkiästä saavuttamaan ainoastaan Mustosen Virpin valmennettavana ollut Kiira Kangasniemi 50m selkäuinnissa vuonna 2013. Alla Eemin sijoitukset ja ajat.

P10 50RU 2. sija🥈ajalla 46,66
P10 200SKU 3. sija🥉ajalla 3:18,77
P10 50PU 3. sija🥉ajalla 40,96
P10 200VU 4. sija ajalla 2:53,85
P10 100VU 5. sija ajalla 1:19,50
P10 50SU 6. sija ajalla 42,86

Emilia sijoittui hienosti neljänneksi 80 tytön joukosta 50m vapaauinnissa hurjalla ennätysparannuksella, jääden vain 24 sadasosaa pronssimitalista. Tästä on hieno jatkaa syksyllä.

T12 50VU 4. sija ajalla 34,21

Seurojen välisessä pistekilpailuissa Virkiä sijoittui uskomattomasti sijalle 20 lähes 70 seuran joukosta.

Hienosti menneiden kilpailujen jälkeen oli mukava jatkaa Rollo-leirille. Leirille lähtivät mukaan Eemi, Emilia ja Linnea. Kisan ajan uimarit majoittuivat perinteisesti kotioloissa, mutta leirin ajaksi siirryttiin koulumajoitukseen Vaasan Lyseon lukioon. Rollo-leirin maanantai-iltapäivä sekä tiistaipäivä vietettiin leirirastien parissa. Leirirastien aktiviteetit koostuivat eri urheilulajien kokeiluista, joita olivat ohjaamassa paikalliset alan ammattilaiset sekä seurat. Ohjelmassa oli muun muassa kuplafutista, cheerleadingia, crossfitia, yleisurheilua, jenkkifutista, kamppailulajeja, pesäpalloa sekä jalkapalloa.

Rollo-leiri huipentui osaltamme viimeisenä iltana pidettyyn Rollo-diskoon. Koko Rollo-leirin ajan oli kaikissa majoituspaikoissa kilpailu, jossa kilpailtiin siisteimmästä kenkärivistöstä. Tiimimme onnistuikin nappaamaan palkintosijan perjantain eniten Instagramissa tykkäyksiä saaneiden kenkärivien joukosta. Palkinnot jaettiin luonnollisesti Rollo-diskossa isojen aplodien saattelemana. Alla kaikki kolme eniten tykkäyksiä saaneiden kenkärivistöjen kuvat.

Tapahtuman järjestelyt toimivat kaikin puolin mallikkaasti ja siitä saamme kiittää tapahtuman järjestäneen Vaasan Uimaseuran huippuhyvin toiminutta järjestelytiimiä sekä lukuisia vapaaehtoisia vanhempia ja uimareita, jotka olivat mukana mahdollistamassa tapahtuman järjestämistä. Ensi vuonna Rollo-tapahtuma siirtyy Tampereelle ja eiköhän mekin sinne mennä toivottavasti vielä paljon isommalla joukolla.

Virkiän tiimin puolesta,
Juha Antila