Sporting käytti paikkansa
Julkaistu: 04.08.2021 09.37

Sporting käytti paikkansa

Lauantaina 31.7. Virkiällä oli vastassa Sporting Kristina ja ennakkoon ottelusta oli tulossa tasainen, sillä joukkueet olivat peräkkäin Kolmosen sarjataulukon viimeisinä. Virkiän hyvät otteet edellisessä matsissa nostivat odotuksia kotijoukkuetta kohtaan. Ensimmäisellä puoliskolla Virkiä hallitsi peliä hienoisesti ja 8 minuutin kohdalla Roni Reinikainen ja Miika Korpela rakensivat sivurajasta ja sitä seuranneesta kulmasta tilanteen, jossa Antti Julin pääsi yrittämään maalia kaksi kertaa ja Jesse Sillanpää kerran. Muutamaa minuuttia myöhemmin oli vastaava tilanne, mutta siitä seurasi Sportingin nopea vastahyökkäys, joka päättyi Elias Kulmalan liukutaklaukseen, seurauksena keltainen kortti ja vapaapotku boxin reunalta. Onni Pelkkikangas onnistui nyrkkeilemään vaparin kauemmas ja nappasi siitä seuranneen laukauksen kopiksi. 28 minuutin kohdalla Sportingin kapteeni Nedim Ibric pelattiin yksin läpi, mutta maalivahti pelasti tilanteen. Seuraavan kymmenen minuutin aikana Virkiällä oli seitsemän paikkaa pistää pallo maaliin, mutta yritykset eivät osuneet maalia kohti tai maalivahti pääsi väliin. 42 minuutilla Sporting sai vaparin Virkiän rangaistusalueen reunalta, mutta tilanne päättyi paitsioon. Ensimmäisen puoliajan kulmat Virkiälle 5–4 ja saldona oli toistakymmentä kohtuullisen hyvää maalintekopaikkaa, mutta tauolle mentiin vielä ilman maaleja.

Heti tauon jälkeen Sporting hyökkäsi ja Virkiän maalivahti onnistuikin nyrkkeilemään pallon kauemmas. Nieol Pallawala on kuitenkin oikeassa paikassa ja laukoi tilanteeksi 0–1. 52 minuutilla Virkiällä oli yhdessä tilanteessa kolme hyvää paikkaa tasoittaa peli aivan maalin edestä, mutta ylärimaa lähemmäs maalia palloa ei saatu. 56 minuutilla Elias Kulmala pääsee kahdestaan maalivahdin kanssa, mutta Matias Anttila Sportingin maalilla vie lopulta pallon. 61 minuutilla Sportingin Koumalle avautuu tyhjä maali, mutta lähes varmasta paikasta pallo menee ohi. 68 minuutilla juuri kentälle tullut Aleksi Pöntinen repii vastustajalta vauhdin pois keltaisen kortin arvoisesti. Heti perään Virkiällä on loistava paikka tasoittaa peli, mutta valitettavasti siitä seuraakin nopea vastahyökkäys ja Junior Oyona käy tekemässä kuin huomaamatta loppunumeroiksi 0–2 Sportingille. Tällä kerralla Virkiä ei onnistunut viimeistelyssä ja Sportingin vastahyökkäykset erottivat lopulta joukkueet toisistaan.