Yleisurheilussa yli 13-vuotiaiden valmennusryhmissä siirrytään lajiryhmäpohjaiseen harjoitteluun, jossa urheilijoilla on mahdollisuus valita lajiryhmänsä. Uutena valintana on myös Aloita yleisurheilu -ryhmä, jota tarjotaan alakouluiän ylittäneille yleisurheilusta kiinnostuneille urheilijoille.
Lajiryhmiä on neljä: hypyt, heitot, juoksut ja ottelut. Kaikissa ryhmissä harjoittelun perusta on hyvin samanlaista ominaisuuspohjaista harjoittelua, jossa ymmärretään yleisurheilun olevan myöhäisen erikoistumisen laji. Tämä tarkoittaa sitä, että ominaisuuksien kehittäminen nähdään edellytyksenä hyvälle lajiharjoittelulle. Kaikissa lajiryhmissä hypätään, ponnistetaan, heitetään, juostaan ja tehdään voimaharjoittelua. Heittoryhmässä keskitytään lajitaidoissa heittoihin, hyppyryhmässä hyppyihin, juoksuryhmässä juoksemiseen ja otteluryhmässä tehdään lajiharjoituksia lajissa kuin lajissa.
Aloita yleisurheilu -ryhmä antaa mahdollisuuden tulla mukaan ylivertaisen ykköslajin maailmaan kokeilumielellä ja eri lajeja tunnustellen. Kenties taustalla on jonkin muun lajin harjoittelua ja nyt on aika jollekin uudelle? Tunnusteluvaiheen jälkeen siirtyminen mielekkäimmän lajiryhmän harjoitteluun onnistuu sujuvasti. Lisätietoja tästä ryhmästä sähköpostitse virkiayu@gmail.com
Valmentajina toimii Suomen Urheiluliiton koulutettuja valmentajia. Julia Kallio, Hannu Tuuri, Pasi Linjamäki, Jarkko Takaluoma, Lasse Jänikselä ja Pasi Louko ovat jo entuudestaan tuttuja nimiä.
Uusina valmentajina mukana ovat viimeksi JKU:n toiminnassa meritoituneet Matias Kankaanpää ja Nella Tuuri, joista Nella Virkiän yleisurheilun valmennuspäällikkönä kantaa päävastuun valmennusorganisaation toiminnasta kokonaisuudessaan.
Tarkempia tietoja valmennusryhmistä, ilmoittautumisista ja hinnoista löytyy tuolta.
Tervetuloa mukaan laadukkaaseen toimintaan!
31.08.2025 17.31 | SM-moniottelut |
24.08.2025 19.26 | Virkiäläisedustusta Ruotsi-ottelussa |
17.08.2025 17.22 | Mitalisadetta nuorten SM-kisoista! |
11.08.2025 13.30 | Virkiältä upea määrä joukkueita Sisuviesteissä |
09.08.2025 21.27 | Yleisurheilukoulu päättyi harjoituskisoihin |
08.08.2025 13.24 | Huimat pisteet Virkiälle Seuracupin toisesta osakilpailusta |