Yleisurheilun Suomen mestaruuskisat eli Kalevan Kisat käydään Vaasassa 27.-30.6. Virkiästä lähtee jaloon kilpaan mukaan kolme urheilijaa.
Anniina Kivimäki starttaa torstaina 10km:n kävelykisaan Onkilahden puistossa klo 18. Viime vuoden pronssimitalin puolustaminen vaatii hyvää onnistumista rikkonaisen ja lukuisia sairasteluja sisältäneen harjoituskauden jälkeen.
Valtteri Louko lähtee puolustamaan myös viime vuoden mitalisijaa perjantaina, jolloin 100m:n kisa käydään. Kevään lievän tahmeuden jälkeen juoksu on nyt alkanut sujumaan ja Kuortane Gamesin miltei ennätysaika 10,44 antaa jo hyvää ennustearvoa Vaasaan. 200m kisaillaan sitten sunnuntaina.
Hermanni Suutala debytoi Kalevan Kisoissa ylitettyään kisarajan alkukesästä tuloksella 74,44. Lauantain karsinnassa suunnilleen samanpituinen heitto antaa jo hyvät mahdollisuudet heittää myös sunnuntain finaalissa.
Onnea kaikille kisoihin ja Lapualta ei ole pitkä matka kannustamaan Virkiän urheilijoita vaikka joka päivä!
| 13.09.2026 13.45 | Yleisurheilijoiden talvikauden harjoitukset |
| 12.09.2026 17.52 | Virkiän joukkue pronssille valtakunnallisessa Seuracupfinaalissa |
| 10.09.2026 23.16 | Lapuan leipä maastojen (9.9.) tulokset |
| 25.08.2026 15.33 | Virkiälle seitsemän mitalia Sisuviesteistä |
| 23.08.2026 18.43 | Nuorten SM-kisoista neljä mitalia |
| 20.08.2026 20.04 | Anniina ja Valtteri EM-kisoissa Birminghamissa |