Seuracupin ensimmäinen osakilpailu järjestettiin 11.6 Lapualla. Virkiäläisiltä nähtiin jälleen hienoja onnistumisia lajissa kuin lajissa ja saaliina oli kokonaispisteet 8779. Seuracupissa urheilijat keräävät kahdessa osakilpailussa pisteitä seuralleen, osakilpailujen perusteella jokaisen sarjan 16 parasta seuraa pääsevät valtakunnalliseen finaaliin. Sarjat on jaettu kunnan asukasluvun perusteella ja Virkiä kuuluu B sarjaan, jonka finaali on Riihimäellä. Tätä ennen lisää pisteitä kerätään vielä 2. osakilpailussa Alavudella 13.8, jonka jälkeen tiedetään pääseekö Virkiä finaaliin.
Virkiästä suurimman pistesaaliin keräsi P15 sarjassa kilpaileva Venni Kankaanpää, joka sai seipäästä tuloksella 340 seuralle 609 pistettä. Muita yli 400 pistettä keränneitä olivat: Angelina Heinäheimo N17 kolmiloikka tuloksella 10.46, Aino Jäätteenmäki N17 kuula tuloksella 10.37 sekä Antti Muilu P13 60m tuloksella 8.84.
Illalla nähtiin myös yksi Lapuan ennätys, kun Emilia Suokko, juoksi ensimmäisessä 1000 metrin kilpailussaan uuden 10-vuotiaiden tyttöjen Lapuan ennätyksen ajalla 3.32,03. Aiempi ennätys oli Oona Jaatisen vuonna 2007 juoksema 3.36,00.
Kilpailun muita tuloksia pääset tarkastelemaan täältä
Kuvat: Anniina Alakarhu ja Emmi Koski
12.03.2025 11.00 | Virkiän yleisurheilijoiden seuraleiri 18.4. |
23.02.2025 16.10 | Kesän YU-koulun ohjaajien haku menossa |
20.02.2025 17.56 | YU-jaoston seuratyöntekijät kesälle 2025 valittu |
01.02.2025 18.26 | Seura-asujen sovituspäivät! |
12.01.2025 22.42 | Yleisurheilusanomat 2/2024 |
28.12.2024 21.40 | Vielä ehtii Kannustamaan! |