Puoli tuntia hyvää peliä ei riittänyt
Julkaistu: 19.07.2021 13.35

Puoli tuntia hyvää peliä ei riittänyt

16.7. Alavetelin keskuskentällä IK Myran – Virkiä -iltapelissä pelattiin pitkästi aikaa vähän viileämmässä kelissä, vaikka hellerajan alle ei vieläkään päästy. Yleisöä oli kentän laidalla lähes 200. IK Myranin ensimmäinen paikka oli jo 15 sekunnin pelin jälkeen, mutta sen nappasi Onni Pelkkikangas Virkiän maalilla. Ensimmäiset puoli tuntia pallo liikkui hienosti Virkiän osalta, mutta vaarallisia tilanteita ei alkuun syntynyt. Myranilla oli paikkoja sivurajoilta ja -vapareista. 14 minuutin kohdalla Antti Julin ja Antti Takala pelasivat Arttu Happoselle huippupaikan maalin eteen, mutta pallo nousi yli maalin. Ottelu oli Virkiän hallinnassa ja tulosta tuli 21 minuutin kohdalla, kun Elias Kulmala upotti Oskari Kosken keskityksestä 1–0. Vain kahdeksan minuuttia myöhemmin Koski taisteli pallon ylös laidasta ja keskityksen sijoitti maaliin kapteeni Julin pienestä kulmasta. Tilanne oli 2–0 ja peli näytti hyvältä. Pari minuuttia myöhemmin sama kolmikko oli asialla ja Julin sai taas pallon maaliin, mutta valitettavasti lippu nousi pienistä protesteista huolimatta. 35 minuutin kohdalla Virkiän maalilla käytiin painimatsi, jonka seurauksena kentän pintaan jäi monta miestä ja pallo takakulmaan. Maalintekijänä oli Markus Enlund. Tämän jälkeen ottelu kääntyi IK Myranin hallintaan. 43 minuutin kohdalla Enlund puski kulmasta tilanteen tasoihin 2–2. Ensimmäisen puoliajan lopussa IK Myranin Olli Nylund repi vielä keltaisen kortin hyökkäyspäässä, mutta tauolle siirryttiin tasatilanteessa.

Tauolla IK Myran teki kaksi vaihtoa ja vaihdoista toinen, Rasmus Wassborr, osoittautui Virkiän kannalta tuhoisaksi. 61 minuutin kohdalla Virkiällä oli hyvä paikka, kun Julin syötti Miika Korpelalle, jonka laukaus meni niukasti yli. Virkiällä vaihdoista tuli sisään Josias Lahtinen, Saku Jääskeläinen, Elias Koskela ja Samuel Korpela, ulos Oskari Koski, Elias Kulmala, Samuli Nahkala ja Roni Reinikainen. 75 minuutin kohdalla alkoi Wassborr-show ja lukemat 3–2. Virkiällä oli pari paikkaa vapaapotkuista, mutta IK Myranilla oli useampiakin ennen kuin Wassborr pääsi vasemmalta yksin läpi ja teki ottelun toisen maalinsa. Lisäajan toisella minuutilla Topias Mäki rikkoi rangaistusalueella keltaisen kortin arvoisesti ja rangaistuspotkulla Wassborr viimeisteli hattutemppunsa ja loppulukemiksi 5–2. Kotijoukkueelle kortteja yhteensä kuusi ja Virkiän toinen kortti tuli Samuli Nahkalalle.

Virkiän pelit jatkuvat keskiviikkona klo 18.30 kotiottelulla FC Kiistoa vastaan.