Takaa-ajo tuotti tulosta
MiehetJulkaistu: 20.06.2021 19.48

Takaa-ajo tuotti tulosta

Lauantaina 19.6. Virkiän miehet matkustivat Kaskisiin Kaskö IK:n vieraaksi. Noin sadan kotikatsojan iloksi kotijoukkueen maalitykki Bekir Kadic viimeisteli avausmaalin kolmen minuutin pelin jälkeen. Pari minuuttia myöhemmin Oskari Koski pääsi viimeistelemään tasoituksen lukemiin 1-1 Antti Julinin esityöstä. Molemmissa päissä tilanteita riitti ja erityisesti Koski ja Bekic olivat vauhdissa myös seuraavien minuuttien aikana. Maalintekoon pääsi seuraavaksi kuitenkin Virkiän kapteeni Julin, kun peliä oli takana 11 minuuttia. Maali syntyi Patrik Huhtalan keskityksestä. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Huhtala pääsi yrittämään Julin keskityksestä, mutta tällä kerralla Kaskön IK:n maalivahti Jasu Pohjola torjui. Heti seuraavan vastahyökkäyksen päätteeksi Kaskö tasoitti tilanteeksi 2-2, maalitekijänä oli Bekic ja tilanteen rakensi Semsudin Mujkic. Tämä olikin ottelun kulku oikeastaan koko ensimmäisen puoliajan loppuun asti. Virkiä rakensi syöttelemällä tilanteita, mutta kotijoukkueen vastahyökkäyksistä syntyi jatkuvasti vaarallisia paikkoja Bekicin ja Mujkicin toimesta. Ajassa 31’ Mujkic teki itselleen tilaa oikeassa laidassa ja vei kotijoukkueen 3-2 johtoon. Virkiällä oli vielä paikkoja tasoittaa, mutta paras yritys päätyi tolppaan ennen puoliajan loppua. Tilastoihin merkittiin enää vain Kaskön Edis Elkazin keltainen kortti ja tauolle siirryttiin tilanteessa 3-2.

Tauolla pilvet väistyivät taivaalta ja loppupeli käytiin helteisissä merkeissä sekä sään että ottelutapahtumien puolesta. Kaskö IK painosti ensimmäiset minuutit ja kotijoukkueella oli vaarallinen tilanne, kun Mujkic keskitti, mutta Bekic kaatui ratkaisevalla hetkellä. Virkiä kiitti ja vastahyökkäyksen päätteeksi Koski tarjoili Julinille illan toisen maalin ja ottelu oli tasan 3-3. Seuraavien minuuttien ajan kotijoukkue painosti ja seurauksena oli kaksi vaarallista vapaapotkua, mutta Virkiän maalilla Onni Pelkkikangas kesti. Vapaapotkujen yhteydessä kotijoukkueen pelaajista Kevin Linton ja Mujkic kuumenivat keltaisen kortin arvoisesti. 63 minuutilla Virkiä otti kentälle tuoreita jalkoja, kun sisään tuli Topias Mäki, Elias Koskela ja Roni Reinikainen, penkille Joonas Kuula, Antti Takala ja Patrik Huhtala. Pian vaihtojen jälkeen Kaskö IK sai taas vaarallisen vaparin ja Mäki keltaisen kortin. Vapari suuntautui kuitenkin muuriin. Seuraava tilanne oli toisessa päässä kenttää, kun Julinin syötöstä Elias Kulmala laukoo yli. Heti perään Mujkic oli läpi toisessa päässä, mutta yli meni sekin laukaus. Ajassa 69’ Virkiä vaihtoi kentällä Arttu Happosen ja tilaa tekee Nico Rajala, muutaman minuutin päästä sisään tuli Saku Jääskeläinen ja Samuel Korpela, vaihtoon Elias Kulmala ja Oskari Koski. Vaaralliset vaparit jatkuivat Virkiän päässä ja ajassa 79’ ovela sivuvapari tuli suoraan Bekicille takakulmalla ja kotijoukkue siirtyi 4-3 johtoon. Loppu oli viivytystaistelua, kun Kaskö IK pelasi aikaa kaikin keinoin. Tuomari oli kuitenkin ajan tasalla ja lisäaikaa tuli lopulta melkein kymmenen minuuttia. Kotijoukkueen käsikirjoitus meni uusiksi, kun ajassa 90+3 Saku Jääskeläinen tasoitti ottelun lukemiin 4-4. Roni Reinikaisen keltainen kortti jäi vain tilastomerkinnäksi, kun Happonen ja Miika Korpela karkasivat ottelun lopussa ylivoimahyökkäykseen ja syöttelyjen jälkeen Korpela viimeisteli voittolukemiksi 4-5 ajassa 90+6. Kauden ensimmäinen voitto ja pisteet kotiin lisäajan kahdella maalilla. Ottelun parhaina palkittiin Kaskö IK:n Edis Elkaz ja Virkiän Oskari Koski.

Kausi jatkuu vielä ennen Juhannusta Norrvalla FF:n vieraana Oravaisilla 24.6. klo 19.00. Sarjataulukko ei vielä anna kovin tarkkaa kuvaa joukkueiden voimasuhteista, sillä pelattujen otteluiden määrä vaihtelee yhdestä neljään.