Kolme pistettä selkeällä kotivoitolla
Julkaistu: 11.07.2020 00.00

Kolme pistettä selkeällä kotivoitolla

Kolme pistettä selkeällä kotivoitolla


Virkiä voitti Mynämäen Vesan Pisko-Areenalla lukemin 2-0 (8-3, 6-0) ja nappasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotiottelusta täydet pisteet.

Ensimmäinen jakso oli selvää kotijoukkueen hallintaa, vaikka Mynämäki pääsikin heti pelin alussa harhaheitolla yhden juoksun johtoon. Vierailijoilla oli vaikeuksia saada palloja pysymään räpylässä, ja Virkiä hyödynsi tämän tekemällä peräti 8 juoksua.

Toinen jakso alkoi Virkiältä epäonnisesti. Kärki rakensi yhden palon ajotilanteen Iina Lehtiselle, mutta hän ei päässyt edes yrittämään kotiutusta, sillä vastustaja nappasi hienolla suorituksella kopin hänen kovasta lyönnistään. Kopin aikana kaksi etenijää oli pesiltään irti, joten heistä tuli palot ja vuoro päättyi siihen. Toisessa vuorossa kaksi ajotilannetta päättyi ensin paloon, mutta sen jälkeen Emmi Laine onnistui kuin onnistuikin kotiuttamaan Juulia Kuoppalan. Mynämäen pelaajien mielestä lyönti oli koppi, mutta tuomareiden mukaan pallo päätyi kopparin räpylään maan kautta. Tämän jälkeen lyöntipeli aukesi ja seuraavissa vuoroissa Virkiä löi yhteensä viisi juoksua. Ulkopeli oli pitävää koko jakson, joten Mynämäki ei saanut juoksuja aikaan.

- Vähän vaihtelevaa peliä tänään. Kun karsimme omat virheet pois, näytti heti paremmalta. Löimme kotiutustilanteissa hyvin, mutta saimme kyllä kaverilta juoksuja vähän lahjaksikin. Seuraavaa peliä kohti voimme lähteä hyvillä mielin, sillä otteemme paranevat koko ajan, kommentoi kakkospalkittu Emmi Laine.

Ykköspalkinnon sai neljä juoksua lyönyt Iina Lehtinen ja ottelun Ruutu-tähtenä palkittiin Eveliina Lämsä.