Lapuan Virkiän sinivalkoisia värejä nähtiin viime viikonloppuna Kokkolacupissa runsain mitoin. Jo 42 kertaa järjestettävään turnaukseen oli ilmoittautunut yli 450 joukkuetta ja tyttöjen E11 sarjassa oli yhteensä 24 joukkuetta, Virkiästä sininen ja valkoinen joukkue.
Matkaan lähdettiin torstaiaamuna ja ensimmäinen sinisten peli KaaPoa vastaan päättyi tasalukemiin 1-1, toinen peli Toholammin urheilijoita vastaan päättyi Virkiän sinisten voittoon 0-4. Valkoinen joukkue aloitti torstaipelinsä lupaavasti voittaen HBK:n 3-0 ja Rakveren 10-0. Perjantaina molemmilla joukkueilla oli kolme peliä. Aamuvarhaisen pelin Virkiä sininen hävisi TP-47:lle tiukasti 0-1, mutta loput päivän pelit sininen voitti ONS13/punainen lukemin 0-1 ja TUS:n lukemin 0-8. Valkoinen joukkue hävisi aamun ottelun KPV:tä vastaan 2-0, mutta voitti LoVe lukemin 2-1 ja ONS:n 0-4.
Lauantain ensimmäisissä välierissä molemmat joukkueet voittivat vastustajansa GBK:n ja ONS:n ja se mitä tytöt jännittivät eniten turnauksen alussa oli: mitä jos pelaamme vastakkain, se tapahtui. Tasaisen tiukka peli sinisen ja valkoisen välillä päättyi rangaistuspotkukilpailulla sinisen voitoksi. Molemmat joukkueet selvisivät hienosti sunnuntain mitalipeleihin. Sinisen tiukka peli ONS:n joukkuetta vastaan päättyi sinisen voittoon lukemilla 1-2 ja sitä myöten sarjavoittoon. Valkoinen taisteli loppuun saakka, mutta Laihian Lujan kova joukkue vei niukasti voiton lukemin 2-0, jättäen valkoiset kuitenkin hienosti neljänsiksi.
Virkiä Sininen joukkue: Aino Immonen, Sanni Jäätteenmäki, Anni Kattelus, Heini Keltto, Aliisa Kero, Miisa Koski-Lammi, Aada Latvala, Milja Metsä-Turja, Maiju Muilu, Sirkku Muilu ja Iina Perälä
Virkiä Valkoinen joukkue: Oona Haapala, Erika Keisala, Anni-Helmi Koivisto, Enni Kuusisaari, Oona Luoma, Sofia Luomala, Selja Merilä, Riikka Myllykangas, Maiju-Sofia Nikkari, Selma Norrena, Iida Perämäki, Annika Takala ja Iina Tattari
"Pelaajat olivat hyvällä asenteella matkassa ja pitkä aktiivinen harjoittelu heijastui valtavaan menestykseen" toteaa sinisen joukkueen vastuuvalmentaja Henri Kero ja jatkaa että harjoituksissa treenatut asiat näkyivät kentällä. "Turnausväsymystä ja jännitystä oli kertynyt, mutta jostain syystä tytöt pelasivat parhaan pelinsä viimeisenä päivänä, tärkeimmällä hetkellä, juuri kun sitä tarvittiin. Iso merkitys on joukkueen "9. pelaajalla" eli valtavan kannustavilla ja tsemppaavilla taustajoukoilla. Tärkein juttu lapselle näissä on turvallinen ja mukava ympäristö näissä reissuissa ja se toteutui", Kero toteaa.
Joukkueenjohtajana toimiva Harri Muilu nosti esiin tyttöjen Lapuan kaupunkia esiinnostavan, edustavan käytöksen kannatuslauluineen ja peliesityksineen. "Kaksi joukkuetta välierissä on saavutus, johon ei kovin moni yllä", Muilu kehaisee.
Valkoisen joukkueen valmentajana toimi ansiokkaasti Arto Merilä ja molemmissa joukkueissa mukana valmennuksessa oli myös kokenut futiskonkari Mikko Autio. Huoltotiimiin kuuluivat Hanna Punkari, Nina Jäätteenmäki, Marjoriina Keisala sekä Liisa Immonen.
KokkolaCup2023 on tältä vuodelta takana, mutta joukkue jatkaa treenaamista hyvällä, positiivisella asenteella, katse jo tuleviin peleihin 😁
Voit seurata matkaamme Facebookissa (Virkiä Jalkapallo T11-12/13) ja Instagramissa (virkiajalkapallotytot_t11_
#tosissaanmuttaleikillään
27.10.2023 21.03 | Tyttöjen jalkapallokausi starttaa 1.11.2023 |
25.07.2023 17.34 | T11 futistytöille KokkolaCupista kultaa ja neljäs sija |
16.07.2023 21.51 | Virkiän tyttöjen T12-joukkue pelaa syksyllä Ykkösessä |
21.06.2023 19.36 | Virkiän T11 tytöille kultaa Stadicupissa |