Suunnistuksen SM-sprintti Salossa
23.9.2020 22:50 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Teemu Rantalalle ja Sini Hietalalle sprinttisuunnistuksen SM-hopeaa, lisäksi kolme plakettisijaa

Suunnistukset SM-kilpailut jatkuivat Varsinais-Suomessa, kun SM-sprintti kilpailtiin Salossa ja päivää myöhemmin SM-viesti Pöytyällä (juttu tulossa).

Sprintissä odotukset ratojen suhteen oli korkealla ja hyviä rastivälejä suunnistajille tarjoiltiinkin ratamestarina toimineen ex-maajoukkuesprinttisuunnistaja Tuomo Mäkelän toimesta. Puhtaat optimijuoksut olivat harvassa ja hyvä sujuvuus arvossaan.

Virkiäläisten tämän vuoden SM-mitaliputki sai Salossa jatkoa peräti kahden hopean voimin, kun SM-hopealle suunnistivat Sini Hietala D14-sarjassa ja Teemu Rantala H40-sarjassa.

D14-sarjan väliajassa Sini leimasi kakkosena vain sekunnin kärjestä, kuuden sekunnin sisällä oli viisi tyttöä. 2,5 kilometrin radalla viimeisen kilometrin reitinvalinnat purivat ja kärkitila maalissa tiesi jo mitalia. Voiton vienyt TP:n Meri Väistökoski kasvatti eroa loppurasteilla ja kun muita ei väliin enää kiilannut, varmistui hopea 4 sekunnin erolla kolmoseen. - Juoksu kulki ja sain sillä paikattua paria reitinvalintaa, viimeiselle rastille tullessa kuului jo kaukaa kova kannustus, summasi Sini.


Puinen pöllöhahmo sopi hyvin muistoksi tarkkuutta vaatineessa sprintissä.

Teemu Rantala sai otetta H40-sarjan mitalin syrjästä radan puolivälissä. Suomenmestaruuden vienyt Hiisirastin Sergei Detkov vei mestaruuden minuutin erolla, mutta muut mitalit ratkesivat vasta viimeisellä rastivälillä, kun VeVen Janne Weckman ja hopeassa kiinni ollut MS Parman Petri Paukkunen taipuivat Rantalalle maalissa kahdella ja neljällä sekunnilla. - Koko rata vaati tarkkuutta, ei ehtinyt jäädä miettimään tuliko valittua nopein reitti, analysoi Rantala finaaliratoja.


Teemu Rantala ja muut H40-sarjan mitalistit ja plaketistit.

Virkiän mainiota kokonaispanosta täydensivät kolme SM-plaketeille yltänyttä virkiäläisnuorta - H17:ssä Sampo Sankelo kellotti useampia rastiväliaikapohjia ja vaikka radan keskivaiheilla tuli sujuvuuden kanssa pieniä ongelmia, oli maalissa sijoitus viides. D17:ssä Emmi Hietala pyöräytti karttaa alkumatkasta, mutta kolmosrastilta alkoi kahdeksannelle plakettisijalle vienyt nousu. Kahdeksanneksi plaketille leimasi Peppi Sikkilä 15-vuotisten tyttöjen sarjassa parin pidemmän kierron verottaessa sekunteja. Sijoitusten ollessa sekunneista kiinni nähtiin hyviä juoksuja myös kymppisakin takana.

Miehissä virkiäläisistä A-finaalipaikkaa 50:n joukossa tavoittelivat sprinttispesialistit Toni-Antti Viitasaari ja Ats Sõnajalg. Toni-Antille paikka aukeni karsinnan 11:nnellä sijalla, Atsin jäädessä puolisen minuuttia viimeisestä finaalisijasta. Karsintajuoksu söi harjoittelua keventämään joutuneelta Toni-Antilta parasta finaali-iskua, mutta sijoitus kuitenkin 35.

Kuvia »
Kaikki tulokset »

A-finaalit:
H21 3,8 km 35) Toni-Antti Viitasaari Lapuan Virkiä 16.52. (Lähti 50)
H17 3,2 km 5) Sampo Sankelo Lapuan Virkiä 14.43, 25) Teemu Pihlajamäki Lapuan Virkiä 16.49. (Lähti 43)
D17 2,7 km 8) Emmi Hietala Lapuan Virkiä 14.13. (Lähti 46)
D15 2,6 km 8) Peppi Sikkilä Lapuan Virkiä 14.54, 16) Aino Kankaanpää Lapuan Virkiä 15.40. (Lähti 49)
D14 2,5 km 2) Sini Hietala Lapuan Virkiä 14.16, 21) Lotta Nivukoski Lapuan Virkiä 16.33, 28) Matilda Suokko Lapuan Virkiä 18.42. (Lähti 42)
H40 3,1 km 2) Teemu Rantala Lapuan Virkiä 14.38. (Lähti 50)
H55 2,7 km 30) Sauli Viitasaari Lapuan Virkiä 16.28. (Lähti 59)

B-finaalit:
H21B1 3,7 km 27) Ats Sõnajalg (U) Lapuan Virkiä EST 21.27. (Lähti 35)

Karsinnat (17 parasta finaaliin):
H21K1 3,6 km 22) Lauri Koivumäki Lapuan Virkiä 15.28, 24) Ats Sõnajalg (U) Lapuan Virkiä EST 15.36. (Lähti 43)
H21K3 3,5 km 11) Toni-Antti Viitasaari Lapuan Virkiä 14.13. (Lähti 43)

   
Lisää uutisia
Suunnistus
«  Joulukuu   »
Kategoriat